News

Yhdysvalloissa on todettu tänä vuonna jo yli tuhat varmistettua tuhkarokkotartuntaa, kertoi uutistoimisto AFP paikallisista ...
Stubb seisoi Støren rinnalla kokouksen päätöslehdistötilaisuudessa, koska Britannian johtaman JEFin seuraavan huippukokouksen ...
Leijonat taivutti työteliään Itävallan ja vältti päätöserässä tasoituksen haastamalla maalin. Suomen miesten ...
Suomen puolustusministeri Elina Valtonen (kok.) sanoi huhtikuussa, että Suomen päätöstä nostaa puolustusmenot kolmeen ...
Aamulehti seuraa, kun Leijonat kohtaa MM-kisojen avausottelussa Itävallan. Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen MM-urakka ...
Perjantain derbyn jälkeen täytyy todeta, että eri metodeilla voi päätyä lähes samanlaiseen lopputulokseen. Varsinkin ...
Tampere-talolla lauantaina viimeistä kertaa järjestettävä 1 000 tekoa -tapahtuma varattiin loppuun vuorokauden sisällä.
Kurinpitäjät arvioivat, että osuma osuu Heikkilää lonkkaan.
Tampereen seudun ammattiopisto Tredun opiskelijat nappasivat kymmenen mitalia tällä viikolla pidetyissä ammattitaidon Suomen ...
Lapseni ovat jo muuttaneet pois kotoa mutta edelleen jaksan panikoida, kirjoittaa kolumnissaan Tiina Keskinen.
Pirkanmaan kulttuurirahasto palkitsi Tampereen yliopistossa työskentelevän kemian professorin Arri Priimägin 15 000 eurolla ...
Naisen asunnossa Pirkkalassa piili salaisuus lähes puoli vuotta. Sitten poliisi sai ratkaisevan vihjeen. Nainen vangittiin ja ...